Tutustu edelläkävijöiden esimerkkeihin
Useat hankkeet ja tahot tekevät töitä rakennetun ympäristön digimuutoksen eteen. Ensimmäiset esimerkit havainnollistavat, mitä yhdenmukaisen tiedon avulla voidaan saada aikaan. Valtakunnallisesta rakennetun ympäristön tiedosta on hyötyä niin viranomaistyössä kuin uusia palveluita kehitettäessä.
Esimerkkejä muutoksesta
Lausuntodokumentit voi linkittää valtakunnallisesta tietojärjestelmästä.
Kaavan sisällöstä saa tehtyä erilaisia esityksiä helpommin.
Asukkaiden on helpompi seurata kaavoitusta ja osallistua.
Ajantasaiset ja koneluettavat tiedot hyödyttävät tutkijoita. Tietojen vertailu on nopeampaa.
Suunnittelija löytää aiempaa helpommin tietoa työnsä tueksi. Kestävät ratkaisut leviävät.
Kiinteistöverotus saadaan toteutettua paremmin ja oikeudenmukaisemmin.
Koneluettavat ja tarkat rakennustiedot nopeuttavat pelastustyötä.
Yritys voi tiedon avulla puntaroida sijoittumisvaihtoehtojaan ja ennakoida tulevaa.
Riskialttiit rakenteet ja materiaalit löydetään nopeammin.
Samaa tietoa ei tarvitse toimittaa enää useaan kertaan valtion eri viranomaisille.
Tiedon avulla voidaan ohjata ja tukea rakentamista Suomen hiilineutraaliuden mahdollistamiseksi.
Rakennusten digitaaliset suunnitelmat sisältävät tiedot rakennuksen kaikista materiaaleista.
Jatkossa käytössä on luotettavampaa lokitietoa. Käyttöoikeuksia ja tietojen luovuttamista valvotaan tarkasti.
Muita edelläkävijöitä

Digivalmius ei ole kiinni tekniikasta vaan ajasta
12.5.2026
Kuntien digitalisaatiota tutkinut Jarmo Pulkkinen kehottaa lähtemään Ryhti-muutokseen pienin askelin ja ajoissa.
Toimeenpano etenee kunnissa – Ryhti-tuotantokäyttö on vielä harvinaista
Uutinen 15.12.2025
Espoo kehittää tietomallipohjaista kaavoitusta avoimen lähdekoodin voimin
Uutinen 29.10.2025