Enontekiön kunta toimitti kaavahakemistonsa Ryhti-järjestelmään ja digitoi lisäksi voimassa olevan asemakaavan tietomallimuotoon. Tiedot siirrettiin järjestelmään rajapinnan kautta. Pienen kunnan kokemus osoittaa, että työhön voi lähteä myös rajallisilla resursseilla, kun lähtöaineisto, tarvittava tuki ja tekniset ratkaisut ovat kunnossa.

Enontekiö osallistui yhtenä seitsemästä kunnasta Muuramen vetämään Ryhti-kumppanitestaushankkeeseen. Hankkeessa kunnat valmistelivat kaavahakemistonsa kansallisen kaavatietomallin mukaiseen muotoon ja harjoittelivat tietomallimuotoisten kaavojen laatimista tai olemassa olevien kaavojen digitointia.
Enontekiö lähti mukaan hankkeeseen aiemman yhteistyön pohjalta. Kunnan maankäyttöinsinööri Kai Takkusen mukaan päätös mukaan lähdöstä syntyi helposti.
”Ryhti-järjestelmä on joka tapauksessa tulossa, joten päätimme lähteä mukaan. Asia ei vaatinut kunnassa suurta byrokratiaa, sillä hankkeesta ei aiheutunut meille merkittäviä kustannuksia”, Kai Takkunen sanoo.
Hankkeeseen haluttiin mukaan erikokoisia kuntia eri puolilta Suomea. Näin voitiin kokeilla, miten tietojen valmistelu ja toimittaminen onnistuvat erilaisista lähtökohdista. Enontekiö toi hankkeeseen erityisesti pienen kunnan näkökulman.
Hyvä lähtöaineisto helpotti työtä
Enontekiön kaavahakemiston lähtöaineisto ja kaavojen ulkorajat olivat jo valmiiksi varsin hyvässä kunnossa. Työ alkoi aineiston laadun parantamisesta ja kaavoihin liittyvien asiakirjojen kokoamisesta. Kaavakarttoja, selostuksia ja muita liiteasiakirjoja skannattiin ja muutettiin digitaaliseen muotoon, jotta ne voitiin linkittää osaksi kaavahakemistoa.
Lisäksi voimassa oleva asemakaava digitoitiin kaavakohdetasoiseksi tietomallimuotoiseksi kaavaksi Ubigu Oy:n Ubihub Kaava -sovelluksella. Työssä kaavan kohteet ja määräykset vietiin rakenteiseen ja koneluettavaan muotoon.
”Sain työtovereiltani apua asiakirjojen skannaamiseen, mutta muuten työskentelin Ryhti-järjestelmään toimitettavan aineiston parissa pitkälti itsenäisesti. Työ vei ajoittain työaikaa, muttei kuitenkaan kohtuuttomasti”, Kai Takkunen kertoo.
Tietomallimuotoiseen kaavoitukseen siirtyminen edellyttää myös uuden oppimista. Kaavamääräykset on osattava kuvata aikaisempaa rakenteisemmassa muodossa siten, että tietoja voidaan käsitellä koneellisesti. Enontekiöllä tätä harjoiteltiin yhdessä Ubigun digijohtaja Marko Kaupin kanssa käytännön työn kautta. Hän opasti kuntaa digitoinnissa ja tietojen valmistelussa.
”Kun tietomallimuotoisia kaavoja ryhdytään tekemään, kaavamääräysten laatiminen uudella tavalla on oma opettelun paikkansa. Siihen pääsee kuitenkin kiinni tekemällä, eikä kyse ole mahdottoman vaikeista asioista”, Kauppi sanoo.
Työ vei ajoittain työaikaa, muttei kuitenkaan kohtuuttomasti.
Rajapinta toimii kunnan käyttäjälle huomaamattomasti
Enontekiön kaavatiedot toimitettiin Ryhti-järjestelmään tuotantorajapinnan kautta. Rajapinta mahdollistaa tietojen siirtämisen kunnan käyttämästä kaavoitusjärjestelmästä Ryhtiin ilman erillistä käsin tallentamista.
Kunnan vastuulla olivat erityisesti rajapinnan käyttöön liittyvät sopimukset. Kaavahakemiston aineistoa varten tarvittiin lisäksi kaavatietojen hyödyntämistä koskeva sopimus. Sopimusten perusteella kunnalle ja sen käyttämälle järjestelmälle voitiin avata tarvittavat testi- ja tuotantoympäristön käyttöoikeudet.
Teknisesti tiedot eivät siirry Ubihubista suoraan Ryhti-järjestelmän tietovarantoon, vaan kansallisen palveluväylän kautta. Palveluväylä toimii turvallisena tiedonvälityskanavana järjestelmien välillä. Tekninen toteutus jää suurelta osin taustalle eikä juuri näy kunnalle.
”Käyttäjä painaa sovelluksessa validointipainiketta, minkä jälkeen järjestelmä näyttää aineistossa mahdollisesti olevat virheet. Kun virheet on korjattu, tiedot voidaan tallentaa Ryhti-järjestelmään. Rajapinta ja palveluväylä toimivat taustalla”, Kauppi kuvailee.
Rajapinta automatisoi myös sellaisia työvaiheita, jotka muuten pitäisi hoitaa erikseen. Esimerkiksi kaavatunnukset saadaan järjestelmästä automaattisesti. Kun yhteydet ja käyttöoikeudet on kerran rakennettu, tietojen validointi ja tallentaminen helpottuvat olennaisesti.
Testaaminen toi esiin korjattavia kohtia
Matka testiympäristöstä tuotantokäyttöön ei tapahtunut hetkessä. Testirajapintaa käytettiin hankkeessa lähes vuoden ajan. Tuotantoympäristöön siirryttäessä yhteyksiä ja teknisiä ratkaisuja viimeisteltiin vielä Suomen ympäristökeskuksen ja Valtorin kanssa. Myös kaikkien hankkeessa mukana olleiden kuntien sopimusten saaminen valmiiksi vei aikaa.
”Kevättalvella 2026 yhteyksissä oli vielä asioita, joita piti säätää ennen tuotantokäyttöä. Kun rajapinta saatiin toimimaan, tietojen validointi ja tallentaminen alkoivat sujua hyvin nopeasti”, Kauppi kertoo.
Enontekiön kohdalla aineiston korjaustarve jäi suhteellisen vähäiseksi. Ubihub Kaava -työkalu paikansi ongelmat kaavojen rajoissa yksittäisten taitepisteiden tarkkuudella ja kertoi, millaisesta virheestä oli kyse. Näin tarvittavat korjaukset pystyttiin tekemään suoraan aineistoon.
Kaikissa kunnissa lähtötilanne ei ole yhtä hyvä. Kaupin mukaan joissakin aineistoissa kaavojen välisissä rajoissa voi olla huomattavasti korjattavaa. Sopiva työkalu voi tällöin nopeuttaa laadunparannusta merkittävästi, mitä Ubihub Kaava tässä tapauksessa edusti.
Työmäärään vaikuttaa ennen kaikkea lähtöaineiston laatu.
Pienenkin kunnan kannattaa lähteä liikkeelle
Enontekiön kokemuksen perusteella pienen kunnan ei tarvitse odottaa, että kaikki osaaminen ja ratkaisut ovat valmiina omassa organisaatiossa. Hankkeisiin osallistuminen, järjestelmätoimittajan tuki ja tarvittaessa ulkopuolinen asiantuntija-apu voivat auttaa alkuun.
”Kannattaa lähteä rohkeasti mukaan tällaisiin hankkeisiin, jos siihen tarjoutuu mahdollisuus”, Kai Takkunen kannustaa.
Marko Kauppi korostaa, että rajapintojen käyttö helpottaa jatkossa kunnan ja Ryhti-järjestelmän välistä tiedonsiirtoa. Myös tietomallimuotoisten kaavojen laatimisen opettelu kannattaa aloittaa käytännön kautta.
”Olemme keskellä muutosta, joten nyt kannattaa hypätä rohkeasti mukaan. Rajapinnat tuovat helppoutta tietojen toimittamiseen Ryhti-järjestelmään. Jos oma osaaminen tai aika ei riitä, työhön voi ottaa avuksi konsultin tai muun asiantuntijan. Tärkeintä on aloittaa”, Marko Kauppi sanoo.
Enontekiön esimerkki osoittaa, että työmäärään vaikuttaa ennen kaikkea lähtöaineiston laatu. Kun kaavahakemisto ja kaavojen rajat ovat hyvässä kunnossa, tietojen saattaminen kansallisen tietomallin mukaiseen muotoon voi edetä sujuvasti. Samalla käyttöönotto tarjoaa kunnalle tilaisuuden tarkistaa ja parantaa omia kaavatietojaan.
Lue lisää
Tutustu voimassa olevien kaavojen aineiston tuottamisen ja toimittamisen ohjeisiin.