Siirry sisältöön

Sivua on päivitetty 9.10.2024, muutoshistoria

Taustaksi

Kaikkia kaavamääräyslaji(siirryt toiseen palveluun)-koodistossa ja kaavamääräyksen lisätiedonlaji(siirryt toiseen palveluun)-koodistoissa yksittäisten koodien kuvauksissa kerrottuja geometriasääntöjä ei ole vielä toteutettu Ryhti-järjestelmään. Tässä vaiheessa on keskitytty laadulliseen validointiin. Järjestelmä validoi niiden kohteiden geometriatyypin, joiden jatkohyödyntäminen sitä erityisesti edellyttää. Esimerkiksi suure-tyyppisissä kaavamääräyslaji-koodien kuvauksissa on paljon geometriasääntöjä, joihin Ryhti-järjestelmän validointi ei ota kantaa. 

Kaikkiin suure-tyyppisiin(siirryt toiseen palveluun) kaavamääräyslaji-koodeihin liittyvät arvot sekä lisätiedonlaji-koodiston suure-tyyppisiin koodeihin liittyvät arvot on viety Ryhti-järjestelmän validointisääntöihin. Esimerkiksi sallittukerrosala voidaan ilmaista vain positiivisena kokonaislukuna. Ryhti-järjestelmässä on geometriaan liittyvät validointisäännöt esimerkiksi rakennuspaikkaan ja rakennusalaan liittyen sekä kohteiden pääkäyttötarkoitus ja osa-alueisiin liittyen.

Katso myös nämä

Kaavakohteisiin liittyvät laatusäännöt

Kaavassa ei voida esittää kaavakohteita, joille ei ole kaavamääräyksen avulla määritelty, mitä kohteen osalta halutaan ohjata. Jokaiseen kaavakohteeseen tulee siis liittyä vähintään yksi kaavamääräys.

Kaavakohteen geometriaan liittyy useita validointisääntöjä. Kaikkien kaavakohteiden täytyy olla kaavarajauksen sisäpuolella. Kaavakohde-luokan yksilöt eivät saa mennä Kaava-luokan aluerajauksen ulkopuolelle.

Kaavakohde-luokkaan täytyy liittyä aina vähintään yksi Kaavamääräysryhmä-luokka, joka sisältää vähintään yhden Kaavamääräyslaji-koodiarvon, joka ei kuulu määrityshierarkiaan ”Suure”.

Kun kaava-luokka on mukana täytyy siihen liittyä vähintään yksi kaavakohde. Tästä poikkeuksena on VOOKA-aineisto eli aineisto, jossa ainoastaan kaavarajaus on digitoitu. Tällöin kaavakohteita ei saa olla mukana.

Yleismääräykset

Koska yleismääräykset liittyvät koko kaavaan, eivätkä ne koske mitään yksittäistä kaavakohdetta, yleismääräysryhmä-luokkaan ei voi liittyä kaavamääräyksiä, joiden lisätiedonlajiksi on määritelty koodiarvo osa-alue tai pääkäyttötarkoitus, jotka viittaavat geometrialtaan aluemaisiin kaavakohteisiin.

Yleismääräyksissä voidaan käyttää soveltuvin osin kaikkia kaavamääräyslajin koodeja huomioiden samat kaavalajikohtaiset säännöt mitkä koskevat kaavakohteita.

Rakennuspaikka ja rakennusala

KoodiarvoKuvaus
RakennuspaikkaIlmaisee, että kaavakohde kuvaa paikkaa tai aluetta, jolla on rakennus tai johon voidaan rakentaa yksi tai useampi rakennus. Koodi liittyy kaavakohteeseen, joka on geometrialtaan alue.
Sitovan tonttijaon mukainen tonttiIlmaisee, että kaavakohde kuvaa sitovan tonttijaon mukaisen tontin. Koodi liittyy kaavakohteeseen, joka on geometrialtaan alue.
Ohjeellinen rakennuspaikkaIlmaisee, että kaavakohde kuvaa asemakaavassa osoitettavan ohjeellisen tonttijaon mukaisen rakennuspaikan, josta voidaan käyttää myös nimitystä ohjeellinen tontti. Ohjeellisen tonttijaon mukainen rakennuspaikka ei kuitenkaan ole varsinainen tontti. Koodi liittyy kaavakohteeseen, joka on geometrialtaan alue.
KoodiarvoKuvaus
RakennusalaIlmaisee, että kaavakohteen alue on rakennusala. Rakennusaloina osoitetaan alueet, joille rakennusten tulee sijoittua. Mikäli halutaan tarkentaa millaisesta rakennusalasta on kyse, kaavamääräykselle voidaan määritellä lisätietona käyttötarkoituskohdistus, jolle annetaan arvoksi jokin rakennusten käyttötarkoitusta kuvaava kaavamääräyslaji. Koodi liittyy kaavakohteeseen, joka on geometrialtaan alue.
Rakennusala, jolle saa sijoittaa talousrakennuksenIlmaisee, että kaavakohteen alue on rakennusala, jolle saa sijoittaa talousrakennuksen. Koodi liittyy kaavakohteeseen, joka on geometrialtaan alue.
Rakennusala, jolle saa sijoittaa saunanIlmaisee, että kaavakohteen alue on rakennusala, jolle saa sijoittaa saunan. Koodi liittyy kaavakohteeseen, joka on geometrialtaan alue.

Kehittämisalue ja suunnittelutarvealue

Kaavakohteeseen, johon liittyy kaavamääräyslaji-koodi suunnittelutarvealue tai kehittämisalue tulee olla geometrialtaan alue.

KoodiarvoKuvaus
suunnittelutarvealueIlmaisee, että kaavakohde kuvaa aluetta, joilla on odotettavissa suunnittelua edellyttävää yhdyskuntakehitystä tai jolla erityisten ympäristöarvojen tai ympäristöhaittojen takia on tarpeen suunnitella maankäyttöä. Ks. MRL 16 §. Kaavakohteeseen tulee lähtökohtaisesti liittää täsmentävä sanallinen määräys, joka kertoo määräyksen voimassaoloajan. Koodi liittyy kaavakohteeseen, joka on geometrialtaan alue.
kehittämisalueIlmaisee, että kaavakohde kuvaa maankäyttö- ja rakennuslain luvussa 15 tarkoitetun kehittämisalueen. Kehittämisalueeksi voidaan nimetä rakennettu alue, jonka uudisrakentamista, suojelemista, ympäristön parantamista, käyttötarkoituksen muuttamista tai muuta yleistä tarvetta koskevien tavoitteiden saavuttamiseksi erityiset kehittämis- tai toteuttamistoimenpiteet ovat tarpeen. Kehittämisalueeksi voidaan nimetä myös rakentamaton alue, milloin sen rakentaminen on asunto- tai elinkeinopoliittisista syistä tarpeen ja sen toteuttaminen maanomistuksen pirstoutuneisuudesta, kiinteistöjaotuksen hajanaisuudesta tai muusta vastaavasta syystä edellyttää kehittämis- tai toteuttamistoimenpiteitä. Kehittämisalueeksi nimeämisellä pyritään erityisjärjestelyjen avulla uudistamaan kunnan tiettyä osa-aluetta, esimerkiksi muuttamaan vanhan teollisuusalueen käyttötarkoitusta. Alueella on mahdollista käyttää MRL 112 §:ssä lueteltuja erityisjärjestelyjä, kuten erityisten asunto- tai elinkeinopoliittisten tukitoimien suuntaaminen alueelle. Koodi liittyy kaavakohteeseen, joka on geometrialtaan alue.

Suure-muotoiset kaavamääräykset

Kaavamääräyslaji-koodiston suure-kategorian(siirryt toiseen palveluun) koodien käyttämiseen liittyy sääntöjä sekä määräyksen sallittuihin arvoihin että kohteiden geometriaan joihin kaavamääräys kohdistuu.

Jokaisen koodin kuvauksessa on kerrottu, millainen arvo kaavamääräykselle tulee antaa. Validointi tarkistaa, että annetut arvot vastaavat koodiston kuvauksessa annettua arvoa.

Kaavamääräysryhmä-luokkaan voi liittyä vain yksi Kaavamääräys-luokka, jolla Kaavamääräyslaji-koodiston suure-kategorian koodi. Muita kaavamääräyksiä ei tällöin sallita. Validointi tarkistaa, että Kaavamääräysryhmä-luokka ei sisällä suureellisen kaavamääräyksen lisäksi muita kaavamääräyksiä.

Nimistö

KoodiarvoKuvaus
Kadun tai tien nimiIlmaisee, että kaavamääräyksellä annetaan kadun tai tien nimi. Koodi liittyy kaavakohteeseen, joka on geometrialtaan alue. Kaavamääräykselle tulee antaa arvo kieliversioituna tekstinä, joka ilmaisee kadun tai tien nimen.
Torin tai katuaukion nimiIlmaisee, että kaavamääräyksellä annetaan torin tai katuaukion nimi. Koodi liittyy kaavakohteeseen, joka on geometrialtaan alue. Kaavamääräykselle tulee antaa arvo kieliversioituna tekstinä, joka ilmaisee torin tai katuaukion nimen.
Puiston tai muun yleisen alueen nimiIlmaisee, että kaavamääräyksellä annetaan puiston tai muun yleisen alueen nimi. Koodi liittyy kaavakohteeseen, joka on geometrialtaan alue. Kaavamääräykselle tulee antaa arvo kieliversioituna tekstinä, joka ilmaisee puiston tai muun yleisen alueen nimen.
Kaupungin- tai kunnanosan nimiIlmaisee, että kaavamääräyksellä annetaan kaupungin- tai kunnanosan nimi. Koodi liittyy kaavakohteeseen, joka on geometrialtaan alue. Kaavamääräykselle tulee antaa arvo kieliversioituna tekstinä, joka ilmaisee kaupungin- tai kunnanosan nimen.

Aluetunnukset

KoodiarvoKuvaus
Korttelin numeroIlmaisee, että kaavamääräyksellä annetaan korttelin numero. Koodi liittyy kaavakohteeseen, joka on geometrialtaan alue. Kaavamääräykselle tulee antaa arvo positiivisena kokonaislukuna, joka ilmaisee korttelin numeron.
Tontin tai rakennuspaikan numeroIlmaisee, että kaavamääräyksellä annetaan tontin tai rakennuspaikan numero. Koodi liittyy kaavakohteeseen, joka on geometrialtaan alue. Kaavamääräykselle tulee antaa arvo positiivisena kokonaislukuna, joka ilmaisee tontin tai rakennuspaikan numeron.
Kaupungin- tai kunnanosan numeroIlmaisee, että kaavamääräyksellä annetaan kaupungin- tai kunnanosan numero. Koodi liittyy kaavakohteeseen, joka on geometrialtaan alue. Kaavamääräykselle tulee antaa arvo positiivisena kokonaislukuna, joka ilmaisee  kaupungin- tai kunnanosan numeron.

Rakentamisen määrä

KoodiarvoKuvaus
Sallittu kerrosalaIlmaisee, että kaavamääräyksellä osoitetaan sallittu kerrosala. Koodi liittyy kaavakohteeseen, joka on geometrialtaan alue. Kaavamääräykselle tulee antaa arvo positiivisena kokonaislukuna, joka ilmaisee sallitun kerrosalan määrän. Yksikkönä käytetään kerrosneliömetriä (k-m2).
Sallittu rakennustilavuusIlmaisee, että kaavamääräyksellä osoitetaan sallittu rakennustilavuus. Koodi liittyy kaavakohteeseen, joka on geometrialtaan alue. Kaavamääräykselle tulee antaa arvo positiivisena kokonaislukuna, joka ilmaisee sallitun rakennustilavuuden määrän. Yksikkönä käytetään kuutiometriä (m3).
TehokkuuslukuIlmaisee, että kaavamääräyksellä osoitetaan kaavakohteen alueen sallittu rakennustehokkuus. Koodi liittyy kaavakohteeseen, joka on geometrialtaan alue. Kaavamääräykselle tulee antaa arvo positiivisena desimaalina, joka ilmaisee sallitun rakentamisen määrän. Yksikkönä suhdeluku kerrosala / pinta-ala (k-m2/m2).
Rakentamisen suhde alueen pinta-alaanIlmaisee, että kaavamääräyksellä osoitetaan kaavakohteen alueella rakentamiseen käytettävän alueen pinta-ala suhteessa koko kaava-alueen pinta-alaan. Koodi liittyy kaavakohteeseen, joka on geometrialtaan alue. Kaavamääräykselle tulee antaa arvo positiivisena kokonaislukuna, joka ilmaisee  sallitun rakentamisen määrän. Yksikkönä prosentti.
VäljyyslukuIlmaisee, että kaavamääräyksellä osoitetaan kaavakohteen alueen tavoiteltava väljyysluku. Koodi liittyy kaavakohteeseen, joka on geometrialtaan alue. Kaavamääräykselle tulee antaa arvo positiivisena desimaalilukuna. Yksikkönä suhdeluku, joka ilmaisee rakentamattoman pohjapinta-alan suhteessa alueen pinta-alaan (m2/k-m2).
Maanpäällinen kerrosluku (luku)Ilmaisee, että kaavamääräyksellä osoitetaan rakennuksen sallittu maanpäällinen kerrosluku. Koodi liittyy kaavakohteeseen, joka on geometrialtaan alue. Kaavamääräykselle tulee antaa arvo positiivisena kokonaislukuna, joka ilmaisee korkeimman sallitun maanpäällisen kerrosluvun.
Maanpäällinen kerrosluku (arvoväli)Ilmaisee, että kaavamääräyksellä osoitetaan rakennuksen sallittu maanpäällinen kerrosluku. Koodi liittyy kaavakohteeseen, joka on geometrialtaan alue. Kaavamääräykselle tulee antaa arvo positiivisena kokonaislukuina määriteltävänä arvovälinä, jolla ilmaistaan matalin ja korkein sallittu maanpäällisen kerrosluku.
Maanalainen kerrosluku (luku)Ilmaisee, että kaavamääräyksellä osoitetaan rakennuksen sallittu maanalainen kerrosluku. Koodi liittyy kaavakohteeseen, joka on geometrialtaan alue. Kaavamääräykselle tulee antaa arvo positiivisena kokonaislukuna, joka ilmaisee korkeimman sallitun maanalaisen kerrosluvun.
Maanalainen kerrosluku (arvoväli)Ilmaisee, että kaavamääräyksellä osoitetaan rakennuksen sallittu maanalainen kerrosluku. Koodi liittyy kaavakohteeseen, joka on geometrialtaan alue. Kaavamääräykselle tulee antaa arvo positiivisena kokonaislukuina määriteltävänä arvovälinä, jolla ilmaistaan matalin ja korkein sallittu maanalaisen kerrosluku.
Kellarin sallittu osuus kerrosalastaIlmaisee, että kaavamääräyksellä osoitetaan rakennuksen kellarin sallittu osuus kerrosalasta. Koodi liittyy kaavakohteeseen, joka on geometrialtaan alue. Kaavamääräykselle tulee antaa arvo positiivisena kokonaislukuna. Yksikkönä prosentti.
Ullakon sallittu osuus kerrosalastaIlmaisee, että kaavamääräyksellä osoitetaan rakennuksen ullakon sallittu osuus kerrosalasta. Koodi liittyy kaavakohteeseen, joka on geometrialtaan alue. Kaavamääräykselle tulee antaa arvo positiivisena kokonaislukuna. Yksikkönä prosentti.
Asuntojen määräIlmaisee, että kaavamääräyksellä osoitetaan asuntojen lukumäärä. Koodi liittyy kaavakohteeseen, joka on geometrialtaan alue. Kaavamääräykselle tulee antaa arvo positiivisena kokonaislukuna, joka ilmaisee kuinka monta asuntoa alueelle on rakennettava.
Rakennuspaikkojen määräIlmaisee, että kaavamääräyksellä osoitetaan rakennuspaikkojen lukumäärä. Koodi liittyy kaavakohteeseen, joka on geometrialtaan alue. Kaavamääräykselle tulee antaa arvo positiivisena kokonaislukuna, joka ilmaisee sallittujen rakennuspaikkojen lukumäärän.
Tuulivoimaloiden määräIlmaisee, että kaavamääräyksellä osoitetaan tuulivoimaloiden määrä tuulivoimaloiden alueella. Koodi liittyy kaavakohteeseen, joka on geometrialtaan alue. Kaavamääräykselle tulee antaa arvo positiivisena kokonaislukuna, joka ilmaisee sallittujen tuulivoimaloiden lukumäärän.

Korkeusasema

KoodiKuvaus
Maanpinnan korkeusasemaIlmaisee maanpinnan korkeusaseman merenpinnasta sovitun pystysuuntaisen koordinaatiston arvona kaavakohteen sijainnissa. Koodi liittyy kaavakohteeseen, joka on geometrialtaan alue. Kaavamääräykselle tulee antaa arvo desimaalina. Yksikkönä metri (m).
Vesikaton ylimmän kohdan korkeusasemaKoodin avulla ilmaistaan vesikaton ylimmän kohdan korkeusasema merenpinnasta sovitun pystysuuntaisen koordinaatiston arvona. Koodi liittyy kaavakohteeseen, joka on geometrialtaan alue. Kaavamääräykselle tulee antaa arvo desimaalina. Yksikkönä metri (m).
Julkisivupinnan ja vesikaton leikkauskohdan korkeusasemaKoodin avulla ilmaistaan julkisivupinnan ja vesikaton leikkauskohdan korkeusasema merenpinnasta sovitun pystysuuntaisen koordinaatiston arvona. Koodi liittyy kaavakohteeseen, joka on geometrialtaan alue. Kaavamääräykselle tulee antaa arvo desimaalina.  Yksikkönä metri (m).
Julkisivun enimmäiskorkeusKoodin avulla ilmaistaan rakennuksen julkisivun enimmäiskorkeus. Koodi liittyy kaavakohteeseen, joka on geometrialtaan viiva. Kaavamääräykselle tulee antaa arvo desimaalina. Yksikkönä metri (m).
Rakennusten, rakenteiden ja laitteiden ylin korkeusasemaKoodin avulla ilmaistaan rakennusten, rakenteiden ja laitteiden ylin korkeusasema merenpinnasta sovitun pystysuuntaisen koordinaatiston arvona. Koodi liittyy kaavakohteeseen, joka on geometrialtaan alue. Kaavamääräykselle tulee antaa arvo desimaalina. Yksikkönä metri (m).
Rakennusten, rakenteiden ja laitteiden alin korkeusasemaKoodin avulla ilmaistaan rakennusten, rakenteiden ja laitteiden alin korkeusasema merenpinnasta sovitun pystysuuntaisen koordinaatiston arvona. Koodi liittyy kaavakohteeseen, joka on geometrialtaan alue. Kaavamääräykselle tulee antaa arvo desimaalina. Yksikkönä metri (m).
Alin painovoimainen viemäröintitasoKoodin avulla ilmaistaan alin painovoimainen viemäröintitaso. Koodi liittyy kaavakohteeseen, joka on geometrialtaan alue. Kaavamääräykselle tulee antaa arvo desimaalina. Yksikkönä metri (m).
Tuulivoimalan enimmäiskorkeusKoodin avulla kuvataan kaavakohteelle sijoittuvan tuulivoimalan suurin sallittu kokonaiskorkeus. Kaavamääräyksestä tulee käydä ilmi onko suurin sallittu kokonaiskorkeus metriä merenpinnasta vai maanpinnasta. Koodi liittyy kaavakohteeseen, joka on geometrialtaan alue tai piste. Kaavamääräykselle tulee antaa arvo positiivisena kokonaislukuna. Koodiin liitetyn arvon yksikkönä on metri (m).
Kosteudelle alttiiden rakenteiden alin rakentamiskorkeusKoodin avulla ilmaistaan alin korkeusasema merenpinnasta sovitun pystysuuntaisen koordinaatiston arvona, jolle saa sijoittaa kosteudelle alttiita rakenteita. Koodi liittyy kaavakohteeseen, joka on geometrialtaan alue. Kaavamääräykselle tulee antaa arvo desimaalina. Yksikkönä metri (m).

Rakentamisentapa

KoodiKuvaus
KattokaltevuusKoodin avulla kuvataan rakennuksen kattokaltevuus. Koodi liittyy kaavakohteeseen, joka on geometrialtaan alue. Kaavamääräykselle tulee antaa arvo desimaalina. Koodiin liitetyn arvon yksikkönä on aste.
ÄäneneristävyysKoodin avulla kuvataan kaavakohteeseen liittyvä ääneneristävyysmääräys. Koodi liittyy kaavakohteeseen, joka on geometrialtaan alue tai viiva. Kaavamääräykselle tulee antaa arvo positiivisena desimaalilukuna. Koodiin liitetyn arvon yksikkönä on desibeli (dB).
VihertehokkuusIlmaisee kaavakohteen alueella tavoitellun vihertehokkuuden. Koodi liittyy kaavakohteeseen, joka on geometrialtaan alue. Kaavamääräykselle tulee antaa arvo positiivisena desimaalilukuna. Yksikkönä on suhdeluku, joka kertoo kasvillisuuden peittämän pinnan suhteen alueen pinta-alaan (m2/m2).

Liikenteen suureet, pysäköinnin määrä

KoodiKuvaus
Autopaikkojen määräKuvaa, että koodin avulla on ilmaistu autopaikkojen lukumäärä. Koodi liittyy kaavakohteeseen, joka on geometrialtaan alue. Kaavamääräykselle tulee antaa arvo positiivisena kokonaislukuna.
Autopaikkojen määrä asuntoa kohdenKuvaa, että koodin avulla on ilmaistu autopaikkojen lukumäärä asuntoa kohden. Koodi liittyy kaavakohteeseen, joka on geometrialtaan alue. Kaavamääräykselle tulee antaa arvo positiivisena desimaalina.
Kerrosneliömäärä yhtä autopaikkaa kohdenKuvaa, että koodin avulla on ilmaistu kerrosneliömäärä yhtä autopaikkaa kohden. Koodi liittyy kaavakohteeseen, joka on geometrialtaan alue. Kaavamääräykselle tulee antaa arvo positiivisena kokonaislukuna. Yksikkönä käytetään kerrosneliömetriä (k-m2).
Pyöräpaikkojen määräKuvaa, että koodin avulla on ilmaistu polkupyöräpysäköintipaikkojen lukumäärä. Koodi liittyy kaavakohteeseen, joka on geometrialtaan alue. Kaavamääräykselle tulee antaa arvo positiivisena kokonaislukuna.
Pyöräpaikkojen määrä asuntoa kohdenKuvaa, että koodin avulla on ilmaistu polkupyöräpysäköintipaikkojen lukumäärä asuntoa kohden. Koodi liittyy kaavakohteeseen, joka on geometrialtaan alue. Kaavamääräykselle tulee antaa arvo positiivisena desimaalina.
Kerrosneliömäärä yhtä pyöräpaikkaa kohdenKuvaa, että koodin avulla on ilmaistu kerrosneliömäärä yhtä pyöräpaikkaa kohden. Koodi liittyy kaavakohteeseen, joka on geometrialtaan alue. Kaavamääräykselle tulee antaa arvo positiivisena kokonaislukuna. Yksikkönä käytetään kerrosneliömetriä (k-m2).

Sanallinen määräys

Kun kaavamääräyslaji on Sanallinen määräys, Rakentamisrajoitus (yleiskaava), rakentamisrajoitus (maakuntakaava), Määräaikainen rakentamisrajoitus, Toimenpiderajoitus, Määräaikainen kielto rakennuksen rakentamiseksi, Suunnittelumääräys, Rakentamismääräys tai Suojelumääräys niin arvo-attribuutin arvo pitää olla teksti arvo. Lisäksi pitää olla Sanallisen määräyksen laji -koodistosta(siirryt toiseen palveluun) 1 tai useampi arvo.

Kun Kaavamääräyslaji on Rakentamisrajoitus (yleiskaava) täytyy kaavalaji(siirryt toiseen palveluun) olla Yleiskaava, Vaiheyleiskaava, Osayleiskaava, Kuntien yhteinen yleiskaava tai Maanalainen yleiskaava.

Kun Kaavamääräyslaji on Rakentamisrajoitus (maakuntakaava) täytyy kaavalaji(siirryt toiseen palveluun) olla Maakuntakaava tai Vaihemaakuntakaava.

Kun Kaavamääräyslaji on Määräaikainen rakentamisrajoitus tai Määräaikainen kielto rakennuksen rakentamiseksi niintulee asettaa lisätiedoksi Kaavamääräyksen lisätiedonlaji-koodiston koodeista väliaikainen määräys(siirryt toiseen palveluun).   

KoodiKuvaus
Sanallinen määräysKuvaa, että koodin avulla on ilmaistu sanallinen (tekstimuotoinen) kaavamääräys, jonka sisältö tulee luokitella erillisellä koodistolla. Kaavamääräykselle tulee antaa arvo kieliversioituna tekstinä.
Rakentamisrajoitus (yleiskaava)        Ilmaisee, että kohteen alueella on määrätty maankäyttö- ja rakennuslain 43 §:n 2 momentin mukainen rakentamisrajoitus. Kaavakohteeseen tulee lähtökohtaisesti liittää täsmentävä sanallinen määräys, joka kertoo mistä rakentamisrajoituksessa on kyse. Koodi liittyy kaavakohteeseen, joka on geometrialtaan alue.
Rakentamisrajoitus (maakuntakaava)  Ilmaisee, että kohteen alueelle on maakuntakaavassa annettu erityinen määräys, jolla supistetaan tai laajennetaan maakuntakaavan rakentamisrajoituksen aluetta. Maankäyttö- ja rakennuslain 33 §:n 1 momentin mukaan maakuntakaavassa virkistys- tai suojelualueeksi osoitetulla alueella, Puolustusvoimien tai Rajavartiolaitoksen tarkoituksiin osoitetulla alueella ja liikenteen tai teknisen huollon verkostoja tai alueita varten osoitetulla alueella on voimassa rakentamista koskeva rajoitus. Koodia ei käytetä näiden alueiden osoittamiseen. Kaavakohteeseen tulee lähtökohtaisesti liittää täsmentävä sanallinen määräys, joka kertoo mistä maakuntakaavassa määrättävässä erityisessä rakentamisrajoitusta koskevassa kaavamääräyksessä on kyse. Koodi liittyy kaavakohteeseen, joka on geometrialtaan alue.
Määräaikainen rakentamisrajoitus      Ilmaisee, että yleiskaavan kaavakohteen alueella on määrätty maankäyttö- ja rakennuslain 43 §:n 3 momentin mukainen määräaikainen rakentamisrajoitus. Kaavakohteeseen tulee liittää täsmentävä sanallinen määräys, joka kertoo rakentamisrajoituksen perusteen. Määräyksen voimassaoloaika ilmaistaan kohdentamalla kaavamääräyslajille kaavamääräyksen lisätiedon laji ”väliaikainen määräys”. Koodi liittyy kaavakohteeseen, joka on geometrialtaan alue.
ToimenpiderajoitusIlmaisee, että kaavakohteen alueella on määrätty maankäyttö- ja rakennuslain 43 §:n 2 momentin mukainen toimenpiderajoitus. Tällöin toimenpiteen edellytyksenä on, että kunta myöntää alueelle maisematyöluvan (MRL 128 § ja 140 §). Lupaa ei voida myöntää, jos toimenpide vaikeuttaa alueen käyttämistä kaavassa varattuun tarkoitukseen. Koodi liittyy kaavakohteeseen, joka on geometrialtaan alue.
Määräaikainen kielto rakennuksen rakentamiseksi Ilmaisee, että asemakaavan kaavakohteen alueella on määrätty maankäyttö- ja rakennuslain 58 §:n 5 momentin mukainen kielto uuden rakennuksen rakentamiseksi. Kaavakohteeseen tulee liittää täsmentävä sanallinen määräys, joka kertoo kiellon perusteen. Määräyksen voimassaoloaika ilmaistaan kohdentamalla kaavamääräyslajille kaavamääräyksen lisätiedon laji ”väliaikainen määräys”. Koodi liittyy kaavakohteeseen, joka on geometrialtaan alue. 
SuunnittelumääräysAlueidenkäytön suunnittelua koskeva määräys.
RakentamismääräysRakentamista koskeva määräys.
SuojelumääräysMääräys, jonka tarkoituksena on erityisten ympäristöarvojen turvaaminen.

Lisätiedonlaji- koodiston arvoihin liittyvät validointisäännöt

Ryhti-järjestelmän kaavasuunnitelman validoinnissa on huomioitu Lisätiedonlaji-(siirryt toiseen palveluun) koodiston koodeihin liittyviä sääntöjä. Esimerkiksi kohteen geometriaan ja kaavanmääräyksen arvoon liittyviä sääntöjä. Alla olevassa taulukossa näkyy mihin koodeihin liittyy validointiin vaikuttavia asioita.

Tyyppi

Niistä kaavakohteista, jolla on lisätiedonlaji pääkäyttötarkoitus pitää muodostua yhtenäinen kaavarajauksen mukainen alue. 

Ne aluemaiset kohteet, joilla on lisätiedonlaji pääkäyttötarkoitus, eivät voi leikata toisiaan.

Geometrialtaan aluemaiseen kohteeseen tulee liittyä assosiaation määräys kautta vähintään yksi attribuuttilisätieto, jonka arvona on Kaavamääräyksen lisätiedonlaji-koodiston koodeista joko Osa-alue tai Pääkäyttötarkoitus.

Lisätiedonlajia pääkäyttötarkoitus ei voi antaa muille kuin niille kaavamääräyslajeille, jotka kuuluvat aluevarausmäärityshierarkiaan. 

PääkäyttötarkoitusIlmaisee, että kaavamääräys liittyy kaavakohteeseen, joka muodostaa aluevarauksen. Kaavamääräyksen tyypiksi voidaan määritellä pääkäyttötarkoitus ainoastaan, mikäli kaavamääräys liittyy kaavakohteeseen, joka on geometrialtaan alue. 
Osa-alueIlmaisee, että kaavamääräys liittyy kaavakohteeseen, joka muodostaa osa-alueen, alueen osan tai erityisominaisuutta osoittavan alueen. Kaavamääräyksen tyypiksi voidaan määritellä osa-alue ainoastaan, mikäli kaavamääräys liittyy kaavakohteeseen, joka on geometrialtaan alue. 
Poisluettava käyttötarkoitusIlmaisee, että kaavamääräys liittyy kaavakohteeseen, jolla ei sallita kaavamääräyksen lisätiedon lajille annettavan koodiarvon mukaista käyttötarkoitusta. Lisätiedon lajille annettavan arvon tulee olla jokin kaavamääräyslaji-koodiston koodiarvoista. 
Väliaikainen määräyslmaisee, että kyseessä on väliaikainen kaavamääräys, jossa kerrotaan kuinka kauan kaavamääräys on voimassa. Kaavamääräyksen lisätiedon laji ”väliaikainen määräys” tulee sisältyä määräysryhmään ja arvo tulee antaa määriteltävänä arvovälinä, jolla ilmaistaan määräyksen alkamis- ja loppumispäivämäärä (esim. 2024-09-24 – 2027-09-24).

Rakentamisen Ohjaus

Kerrokset, jota määräys koskeeIlmaisee, että kaavamääräys kohdistuu vain tiettyyn kerrokseen tai tiettyihin kerroksiin. Kaavamääräyksen lisätiedolle annetaan arvoksi arvoväli, joka kertoo mihin kerroksiin määräys kohdistuu. Mikäli määräys halutaan kohdistaa vain yhteen kerrokseen, esimerkiksi ensimmäiseen kerrokseen, annetaan arvoväliksi 1…1.
KäyttötarkoituskohdistusIlmaisee, että kaavamääräys kohdistuu vain tiettyyn käyttötarkoitukseen. Kaavamääräyksen lisätiedolle annetaan arvoksi kaavamääräyslaji-koodiston koodiarvo, joka kuvaa käyttötarkoitusta, johon määräys kohdistuu. Mikäli määräys halutaan kohdistaa useampaan käyttötarkoitukseen, tulee kaavamääräykselle antaa useampi käyttötarkoituksen kohdistusta osoittava lisätieto.
Käyttötarkoituksen osuus kerrosalasta (k-m2)Ilmaisee, että kaavamääräyksellä kohdistetaan tietty määrä kaavakohteelle osoitetusta rakennusoikeudesta kaavamääräyksen osoittamaan käyttötarkoitukseen. Kaavamääräykselle annetaan arvoksi positiivinen kokonaisluku, jonka yksikkönä on kerrosneliömetri.
Käyttötarkoituksen osuus kerrosalasta (%)Ilmaisee, että kaavamääräyksellä kohdistetaan tietty osuus kaavakohteelle osoitetusta rakennusoikeudesta kaavamääräyksen osoittamaan käyttötarkoitukseen. Kaavamääräykselle annetaan arvoksi positiivinen kokonaisluku, jonka yksikkönä on prosentti.
Käyttötarkoituksen osuus rakennustilavuudesta (k-m3)Ilmaisee, että kaavamääräyksellä kohdistetaan tietty määrä kaavakohteelle osoitetusta rakennusoikeudesta kaavamääräyksen osoittamaan käyttötarkoitukseen. Kaavamääräykselle annetaan arvoksi positiivinen kokonaisluku, jonka yksikkönä on kuutiometri.
Käyttötarkoituksen osuus rakennustilavuudesta (%)Ilmaisee, että kaavamääräyksellä kohdistetaan tietty osuus kaavakohteelle osoitetusta rakennusoikeudesta kaavamääräyksen osoittamaan käyttötarkoitukseen. Kaavamääräykselle annetaan arvoksi positiivinen kokonaisluku, jonka yksikkönä on prosentti.
Käyttötarkoituksen osuus maapinta-alastaIlmaisee, että kaavamääräyksellä kohdistetaan tietty osuus kaavakohteen kuvaaman alueen pinta-alasta kaavamääräyksen osoittamaan käyttötarkoitukseen. Kaavamääräykselle annetaan arvoksi positiivinen kokonaisluku, jonka yksikkönä on prosentti.

Kaavalajikohtaiset validointisäännöt

Kaavamääräyslaji- koodiston(siirryt toiseen palveluun) laajennus osiosta voi tarkastella kaavamääräyslajikoodiston koodeja kaavalajeittain (asemakaava, yleiskaava, maakuntakaava). Ryhti-järjestelmä tarkistaa annetun kaavalajin(siirryt toiseen palveluun) perusteella, että käytetty koodi löytyy kaavalajia vastaavasta laajennuksesta. Koodeja voi tarpeen vaatiessa hyödyntää ristiin esimerkiksi yleiskaavassa voidaan käyttää maakuntakaavan tai asemakaavan merkintöjä.   

Järjestelmä antaa varoituksen jos näin tehdään, mutta se ei estä tallentamista. Poikkeuksena koodit rakentamisrajoitus (yleiskaava) ja rakentamisrajoitus (maakuntakaava), joita voi hyödyntää ainoastaan tietyllä kaavatasolla.  

Muutokset tähän sivuun

Sivun muutoshistoria

9.10.2024 päivitetty kuvauksia ja validointisääntöjä Kaavamääräyslaji-koodiston arvoilla Määräaikainen rakentamisrajoitus ja Määräaikainen kielto rakennuksen rakentamiseksi sekä Kaavamääräyksen lisätiedon laji-koodiston arvolle väliaikainen määrä

Sivu luotu 15.8.2024