Siirry sisältöön

Rakennetun ympäristön tietojärjestelmän ensimmäinen rajapintapalvelu on julkaistu. Validointipalvelun avulla voi tarkastaa koneluettavan kaavasuunnitelman, joka koostuu kaavakohteista ja kaavamääräyksistä.

Palvelun avulla voi varmistaa, että kaava on laadittu kansallisen kaavatietomallin mukaisesti. Lisäksi käyttäjä voi tarkistaa ennen tallentamista, että kaavasuunnitelma on teknisesti yhteensopiva rakennetun ympäristön tietojärjestelmään. Jos kaavasuunnitelma sisältää teknisiä virheitä, palvelusta saa tiedon, mihin virheet liittyvät.

Ensimmäiseksi teknisille kehittäjille ja edelläkävijöille

Rajapintapalvelusta on hyötyä etenkin kuntien käyttämien kaavoitusohjelmistojen kehittäjille. Sitä voivat hyödyntää myös hankkeet, joissa luodaan edellytyksiä tietomallimuotoisten kaavojen laatimiselle eri ohjelmistoin.

”Nyt julkaistu kaavasuunnitelman validointipalvelu on vasta ensimmäinen versio. Taustalla olevia validointisääntöjä tullaan vielä kehittämään, kun keskustelua jatketaan kuntien kanssa esimerkiksi rakennetun ympäristön tietojärjestelmän kumppanitestauksessa”, taustoittaa palvelun kehittämistä ohjannut projektipäällikkö Seija Lonka.

Rajapinta on mahdollista kytkeä osaksi kaavojen laatimisessa käytettäviä ohjelmistoja. Rakennetun ympäristön tietojärjestelmän kaavatietojen selainpohjainen käyttöliittymä julkaistaan tammikuussa osana tietojärjestelmän tallennuspalveluita. Kaavasuunnitelman validointipalvelu on silloin käytettävissä myös selaimella. Selainversion käyttäminen ei vaadi kokemusta rajapintojen hyödyntämisestä.

Kokeile palvelua

Rajapintapalvelu löytyy osoitteesta https://api-test-developer.ymparisto.fi/(siirryt toiseen palveluun). Palvelu vaatii tilausavaimen (subscription key), jonka saa luotua sivulla itsenäisesti.

Kysy lisää

Voit lähettää palvelua koskevan kysymyksesi osoitteeseen ryhti@syke.fi. Palautetta voit jättää myös lomakkeen kautta.