Siirry sisältöön

Voimassa olevat kaavat rakennetun ympäristön tietojärjestelmään eli VOOKA-hankkeen pilottivaihe valmistui helmikuussa. Etelä-Savon 12 kunnan noin 2 700 voimassa olevaa asema-, yleis- ja rantakaavaa on nyt viety valtakunnalliseen tietomallimuotoon. Pilottihankkeen havainnot ja siinä kehitetyt toimintamallit auttavat jatkossa, kun kaavoja ryhdytään viemään tietomallimuotoon maanlaajuisesti.

Ilmavalokuva maantiesillasta salmen yli.
Voimassa olevat kaavat rakennetun ympäristön tietojärjestelmään (VOOKA) -hankkeen pilottiin osallistui kaksitoista Etelä-Savon kuntaa, joista yksi oli Puumala. Järvi-Suomessa on runsaasti vesistöjä kuten myös rantakaavoja.

Harmonisoitu ja tietomallimuotoinen kaava-aineisto tullaan siirtämään rakennetun ympäristön tietojärjestelmään, josta tietoja voi karttapalvelun ja rajapintojen kautta tulevaisuudessa käyttää. Valtakunnallinen palvelu on hallittu ratkaisu tilanteeseen, jossa EU-komission asetus arvokkaista tietoaineistoista tulee edellyttämään, että kaavat tuodaan saataville.

”Etelä-Savossakin on paljon pieniä kuntia, joilla ei ole resursseja itse ylläpitää kaavoituksen tietoja ja järjestelmiä. Kun rakentamista ja alueidenkäyttöä ohjaavat kaavatiedot ovat tulevaisuudessa saatavilla valtakunnallisesti rakennetun ympäristön tietojärjestelmästä, tulee hyöty konkretisoitumaan”, Suomen ympäristökeskuksen erikoistutkija ja VOOKA-hankkeen projektipäällikkö Kaarina Vartiainen kertoo.

Pilottihankkeessa kehitetty automatisointiprosessi, ohjeet ja hallintomalli auttavat kaavojen harmonisoinnissa, kun hanke laajenee valtakunnalliseksi. Tavoitteena on, että kaavatiedot ovat koko Suomen kattavasti saatavissa rakennetun ympäristön tietojärjestelmässä vuoden 2029 alussa. Pilotin aikana Python-ohjelmointikielellä luodut työkalut ja avoin ohjelmakoodi on julkaistu GitHub-palvelussa(siirryt toiseen palveluun).

Tämä on tiivistelmä uutisesta, joka on julkaistu Suomen ympäristökeskuksen syke.fi-palvelussa 27.2.2023.

Tutustu tarkemmin

Lisätietoja

Kaarina Vartiainen

projektipäällikkö

etunimi.sukunimi@syke.fi

050 436 1796