Näin tänään
Kunnan asiantuntijat joutuvat toimittamaan tietoja useaan eri paikkaan: esimerkiksi kaavoituksen tietoja Suomen ympäristökeskukselle, ELY-keskuksille ja Maanmittauslaitokselle. Rakennustietoja toimitetaan Digi- ja väestötietovirastolle. Lisäksi kunnalla on velvollisuus jakaa INSIPIRE-tietoja ja vastata lukuisiin eri puolilta tuleviin tietopyyntöihin.
Näin tulevaisuudessa
Samaa tietoa ei tarvitse toimittaa enää useaan kertaan valtion eri viranomaisille. Viranomaiset saavat tiedot käyttöönsä rakennetun ympäristön tietojärjestelmästä, johon ne on kerran toimitettu kunnasta. Muut viranomaiset, kuten syyttäjälaitos ja Verohallinto, voivat hyödyntää tietojärjestelmän tietoja ilman erillisiä tietopyyntöjä kunnille. Tiedot ovat ymmärrettävämmässä valtakunnallisessa muodossa: se vähentää yhteydenottojen määrää, vaikka edelleen kunnan asiantuntijat neuvovat ja auttavat tiedon tulkinnassa.