Näin tänään
Tutkijat joutuvat käyttämään paljon aikaa tiedon keräämiseen. Ensisijaisia suunnitelma- ja rakennustietojen lähteitä ovat internetin kautta löytyvät avoimet aineistot. Usein ne eivät riitä, ja on otettava yhteys suoraan kuntiin. Vertailevalle tutkimukselle ongelmallista on, että eri kuntien aineistot eivät ole yhdenmukaisia. Suomessa alueiden välinen vertailu on vaikeaa, puhumattakaan kansainvälisestä vertailtavuudesta.
Näin tulevaisuudessa
Ajantasaiset kaavat ja rakennustiedot saadaan uudesta tietojärjestelmästä. Aineistot ovat yhdenmukaisessa ja koneluettavassa muodossa, ja ne ovat yhdistettävissä myös kansainvälisiin aineistoihin. Tietojen vertailu on nopeampaa. Tutkimusmenetelmät ja -työkalut voidaan jakaa myös muiden käyttöön. Tutkimus tehostuu, helpomman vertaisarvioinnin myötä sen laatu paranee ja menetelmät kehittyvät. Tutkija pystyy tarjoamaan laadukkaampaa tietoa päätöksenteon tueksi.